Miten lentoyhtiöt hinnoittelevat lippunsa?

Halpojen lentojen etsiminen on huomattavasti helpompaa jos hahmotat lentolippujen hinnoittelulogiikan perusteet, joten tämänkertaisella artikkelilla yritämme avata hieman lentoyhtiöiden hinnoittelulogiikkaa. Artikkeli keskittyy perinteisiin lentoyhtiöihin sillä halpalentojen hinnoittelulogiikka on aivan oma maailmansa.

Lentoyhtiöt maksimoivat lennosta kertyvän liikevaihdon – ei myytyjen paikkojen määrää

Lentoyhtiöt pyrkivät maksimoimaan yksittäiseltä lennolta kertyvän liikevaihdon. Reittilentojen hinnoittelulogiikka on jokseenkin päinvastainen kuin lomalentojen. Työssäkäyvät pystyvät harvoin sopimaan lomista parin päivän varoitusajalla, joten lomalentojen ostajat ovat valmiita maksamaan hieman enemmän siitä, että voivat suunnitella lomansa hyvinsä ajoin. Siksi charterlentojen hinnat usein laskevat lähtöpäivän lähestyessä. Reittilentojen hinnat taas nousevat lähtöpäivän lähestyessä sillä viime hetken reittilentoja myydään erityisesti liikematkustajille, joiden on ehdottomasti oltava matkakohteessa tiettynä päivänä.

Lentoyhtiöt pyrkivät saamaan mahdollisimman paljon jokaisesta penkistä, joten lentoyhtiöt käyttävät hintasääntöjä apuna asiakassegmentoinnissa. Lomamatkailijat lähes poikkeuksetta yöpyvät matkakohteessa ainakin muutaman yön ajan, joten halvimpiin menopaluulippuihin liittyy minimi perilläoloaikaehto. Etelä-Amerikkaan opiskelijavaihtoon lähtevä opiskelija taas hyvin todennäköisesti ostaa lentoliput riippumatta siitä maksavatko liput 900 vai 1200 euroa, joten halvimpiin lippuihin sisältyy myös maksimi perilläoloaika, jotta mm. lentojen hinnan perusteella matkakohteen valitsevat lomamatkailijat saadaan erotettua muista asiakkaista.

Finnair on julkaissut 24 eri tariffia, joita voidaan käyttää Oulun menopaluulentojen hinnoitteluun. Meno- ja paluulennon hinnoittelu voi perustua eri tariffiin, joten erilaisia kombinaatioita on olemassa 576. Lippujen hintaa laskiessa varausjärjestelmä tarkistaa paikkatilanteen ja tarkistaa täyttyvätkö halvimpien hintojen edellyttämät ehdot (ennakko-ostoaika jne).

Suorat lennot yleensä kalliimpia

Esimerkiksi Finnairin Helsinki-Bangkok-lennot ovat usein kalliimpia kuin Tukholma-Helsinki-Bangkok-lennot. Syynä tähän ei ole se, että Finnair syrjisi suomalaisia vaan se, että suurin osa matkustajista haluaa saapua matkakohteeseen mahdollisimman nopeasti, joten Finnair joutuu myymään välilaskulliset lennot halvemmalla kuin suoria Tukholma-Bangkok-lentoja myyvä kilpailija. Lentoyhtiöiden hinnoittelulogiikka ei tältä osin eroa esim. Matkahuollon hinnoittelusta (vakiovuorolla matkustaminen halvempaa kuin pikavuorolla vaikka vakiovuoro käyttää suorempaa reittiä).

Hintasäännöistä

Lentoyhtiöiden halvimpiin hintoihin sisältyy tyypillisesti useita rajoituksia. Tyypillisesti lentolippua hinnoitellessa varausjärjestelmä tarkistaa, että seuraavat ehdot täyttyvät:

  • Ennakko-ostoaika: halvimmat hinnat usein edellyttävät paikkatilanteesta riippumatta lentojen varaamista esim. 60, 30, 14 tai 7 päivää ennen menolentoa.
  • Minimiperilläoloaika: halvimmat hinnat Euroopan sisällä matkustettaessa edellyttävät usein joko lauantain- ja sunnuntain välisen yön tai 3 arkiyön viettämistä matkakohteeseessa ja kaukokohteisiin matkustettaessa vähintään 3-7 yön viettämistä matkakohteessa.
  • Maksimiperilläoloaika: halvimmat hinnat edellyttävät usein korkeintaan 30, 60 tai 90 päivän viettämistä matkakohteessa.
  • Matkustuspäivät: osa kampanjahinnoista on voimassa ainoastaan esim. tiistaina ja keskiviikkona matkustettaessa, joten lentoja etsiessä kannattaa käyttää apuna +/- 3 päivän kalenterihakua.
  • Matkustusaika: tarjouslennot yleensä edellyttävät matkustamista tietyllä aikavälillä.
  • Blackout-periodi: osa halvimmista hinnoista ei ole voimassa esim. hiihtolomaviikolla tai heinä-elokuussa.
  • Viimeinen myyntipäivä: hintasäännöissä tyypillisesti mainitaan viimeinen myyntipäivä, jonka aikana matkatoimiston on kirjoitettava lentolippu.
  • Myyntimaa: lentolipun myyntimaalla on merkitystä lähinnä Latinalaisen Amerikan, Aasian ja Afrikan sisäisiä lentoja ostettaessa. Esimerkiksi Chilen sisäiset lentoliput maksavat usein satoja euroja vähemmän jos ostat lentoliput paikallisen lentoyhtiön chileläisen kotisivun kautta sen sijaan, että ostaisit liput englanninkielisen kotisivun kautta. Luethan tarkkaan ulkomaalaisten sivujen varausehdot sillä joskus paikalliset tarjoushinnat (esim. Argentiinan sisäiset lennot) koskevat ainoastaan maan kansalaisia/oleskeluluvan haltijoita.

Paikkatilanteen hallinnasta

Lentoyhtiöt käyttävät paikkatilanteen hallintaan varausluokkia. Esimerkiksi Finnair käyttää turistiluokan lippujen paikkatilanteen hallintaan n. 17 eri varausluokkaa. Lentolipun hintaa määrittäessä varausjärjestelmä tarkistaa minkä varausluokkien paikkoja on vapaana ja laskee julkaistujen hintojen ja hintasääntöjen perusteella lentolipun hinnan.

Paikkatilanteen hallinta perustuu toteutuneen myynnin lisäksi myyntiennusteeseen. Jos yksittäisen lennon myynti ei ole edennyt ennusteen mukaisesti, on mahdollista, että lähtöpäivän lähestyessä halvempien varausluokkien paikkoja tulee lisää myyntiin. Huomioithan, että tästä huolimatta mm. ennakko-ostoaikaehdon on täytyttävä, joten omalla rahalla matkustettaessa lennot on usein järkevä hankkia viimeistään kuukausi ennen menolentoa.

Vapaa-ajan matkailijat usein suosivat viikonloppulentoja ja työmatkailijat maanantailentoja, joten keskellä viikkoa matkustaminen on usein hieman halvempaa.

Matkustamassa perheen/kaverin kanssa?

Jos olet varaamassa lentoja useammalle kuin yhdelle matkustajalle, on tärkeätä muistaa, että varausjärjestelmä myy jokaiselle samalla varauksella olevalle matkustajalle samanlaisen lentolipun vaikka halvempia lippuja olisi myynnissä muutamalle matkaseurueen jäsenelle. Esim. lennolle on myynnissä kaksi 150 euron lippua ja viisi 200 euron lippua ja olet ostamassa lippuja kolmelle. Varausjärjestelmä ilmoittaa lippujen hinnaksi 200 euroa/henkilö koska varausjärjestelmä myy lippuehdoiltaan identtisen lipun jokaiselle saman matkaseurueen jäsenelle.

Kokeneet matkailijat usein tarkastavat ennen lentojen ostamista onko myynnissä halvempia hajapaikkoja. Huomioithan kuitenkin, että kahden erillisen varauksen tekeminen matkaseurueelle ei ole täysin ongelmatonta sillä periaatteessa on mahdollista, että joku toinen on ostamassa samanaikaisesti lentolippuja mikä vaikuttaa lippujen hintaan.

Miksi lentoyhtiöt veloittavat muutosmaksuja?

Kaikkien lentolippujen muuttaminen ei ole mahdollista ja muutoskelpoisten lippujen muuttamisestakin usein veloitetaan lisämaksuja. Lentoyhtiöt pystyvät keräämään tällä tavalla lisäliikevaihtoa mutta tämä ei ole ainoa syy muutosmaksuille. Kun matkustajat siirtävät varauksen myöhemmälle lennolle, lentoyhtiö ei välttämättä saa myytyä vapautunutta paikkaa.

Miksi lentoja ylibuukataan?

Usein halvimmat lennot eivät ole muutos- tai takaisinmaksukelpoisia, joten matkustajien ei kannata peruuttaa käyttämättä jääviä lentolippuja. Toisaalta lentoyhtiöt myyvät joustavia lippuja, joiden muuttaminen on mahdollista vaikka myöhästyisit lennolta, joten usein kaikki lentonsa varanneet matkustajat eivät ilmesty lennolle.

Kilpailun vaikutus hinnoitteluun

Lomamatkailijoiden kannalta suurin puute Suomen lentomarkkinoilla on maakuntakentiltä ulkomaille suuntauvien lentojen hinnoittelu. Kotimaanlennot on usein mahdollista korvata juna- ja bussimatkoilla ja Helsinki-Vantaalta on mahdollista matkustaa ulkomaille esim. Lufthansan ja KLM:n lennoilla, joten Finnair joutuu huomioimaan kilpailun olemassaolon hinnoittelussa jos matka alkaa tai päättyy Helsinki-Vantaalta.  Toisaalta esim. Kemi-Pariisi-lentoja on hankala korvata muilla kulkuneuvoilla ilman, että matka-aika pitenisi olennaisesti, joten maakuntakentiltä matkustettaessa on välillä halvempaa ostaa erilliset lennot Helsinkiin ja toinen lentolippu Helsingistä varsinaiseen matkakohteeseen (usein edellyttää lähtöselvityksen tekemistä uudelleen koneenvaihtokaupungissa).

Vaikka yksittäisellä reitillä jollain lentoyhtiöllä olisikin monopoli, se ei voi pyytää lipuista mitä tahansa hintaa sillä ennemmin tai myöhemmin kuluttajat joko vaihtavat matkakohdetta tai jättävät kokonaan matkustamatta.

Klikkaa verkkopankin sivuille johtavaa linkkiä ainoastaan jos aiot maksaa lentovarauksen nyt

Jos klikkaat verkkopankin sivuille  johtavaa linkkiä matkatoimiston tai lentoyhtiön sivuilla, varausjärjestelmä tekee alustavan varauksen, joka on tyypillisesti voimassa n. 30-60 minuuttia. Jos perut maksutapahtuman verkkopankissa, varaamasi paikat pysyvät varaittuina n. 30-60 minuuttia, jonka seurauksena lentojen hinta voi nousta hetkellisesti. Jos kukaan ei tällä välin osta lentoja, on mahdollista, että halvemmat lennot palautuvat myyntiin kun alustava varaus peruuntuu maksamattomana. Tästä johtuen matkatoimiston sivuilla kannattaa klikata verkkopankin sivuille johtavaa linkkiä ainoastaan jos aiot maksaa lennot juuri nyt

Lentolippujen hinnoittelussa ilmeneviä epäloogisuuksia

Lentolippujen hinnoittelussa ilmenee usein mielenkiintoisia epäloogisuuksia, joita kokeneet matkailijat välillä hyödyntävät. Epäloogisuuksia hyödyntäessä on erittäin tärkeätä tietää tarkkalleen mitä olet tekemässä, jotta vältyt ongelmilta. Esimerkiksi  yksittäisen lennon käyttämättäjättämisen seurauksena kaikki muut samalla lipulla olevat lennot peruuntuvat automaattisesti lähes poikkeuksetta. Muutamia esimerkkejä hinnoittelussa ilmenevistä epäloogisuuksista:

  • yhdensuuntaiset lentolipun ostaminen voi tulla kalliimmaksi kuin menopaluulipun ostaminen
  • menopaluulennot esim. Miamiin voivat joskus olla kalliimpia kuin lennot Karibialle, joihin sisältyy stopover Miamissa
  • yhdensuuntainen lento Helsingistä Kööpenhaminan kautta Amsterdamiin voi olla tulla halvemmaksi kuin samalla lennolla pelkästään Kööpenhaminaan matkustaminen
  • turistiluokan liput ovat kalliimpia kuin businessluokan liput

Epäloogisuuksien olemassaoloon on usein järkevä syy. Esimerkiksi yritysten matkustussäännöt joskus kieltävät businessluokassa matkustamisen vaikka turistiluokassa matkustaminen olisi kalliimpaa.

Kysyttävää?

Kommentoi artikkelia tai lähetä viesti facebookin kautta.

6 kommenttia aiheesta “Miten lentoyhtiöt hinnoittelevat lippunsa?

  1. Mitä lentolipussa olevat lyhenteet tarkoittavat, finnair: DQ, QU, XU, ZX, DV YF?

  2. 20.10.2014
    Norwegia lisää lippujen hintaa muutaman kymmenen euroa varattaessa kahdelle henkilölle lähtö Malagaan maaliskuusssa 2015 tuntuu oudolta että näin aikaisin olisi vain yksi lippu kalenterilistan ilmoittamalla hinnalla

  3. Kuinka menetellä, kun Suomen suurlähetystö vaatii vieraalleni vähintäänkin lentovarauksen viisumianomuksen yhteydessä ja viisumin käsittely kestää 15 päivää? Siis siltä varaltä ettei viisumia myönnetäkään? Varaukset kun ovat lentoyhtiöstä riippuen voimassa max 3 päivää.

    • Mistä maasta vieras on matkustamassa Suomeen? Kannattaa verrata eri lentoyhtiöiden hintasääntöjä tarkemmin (ja lukea tarkkaan läpi ennen varauksen maksamista). Vaikka halvimpia lippuja normaalisti ei voi perua, esim. lähes kaikki SASin ja Lufthansa tarjouslennot on mahdollista perua kohtuullisin kuluin (käsittääkseni n. 50 eurolla jos liput on hankittu suoraan lentoyhtiöltä) jos suurlähetystö tekee kirjallisen viisumin hylkäyspäätöksen. Lippujen peruminen onnistuu huomattavasti helpommin jos liput on hankittu suoraan lentoyhtiöltä.

  4. Voisitteko lisätä muuten erinomaiseen artikkeliin maininnan siitä, että ainakin Argentiinassa lentoyhtiön paikallisten sivujen kautta ostetut halvemmat liput ovat tarkoitettu ainoastaan maassa asuville. Ainakin teoriassa on mahdollista, että lentokentällä tarkistetaan henkilökortti tai todistus siitä, että asuu Argentiinassa, ja joutuu maksamaan lisää jos ei tälläistä esitä. Chilessä voi hyvinkin olla sama käytäntö.

    • Hyvä huomio. LAN Argentinan sivuilla ehdosta mainitaan niin selkeästi, etten katsonut olennaiseksi mutta näköjään Aerolineasin sivuilla mainintaa saa näköjään etsiä, joten täsmennys on paikallaan. Chilessä vastaavaa käytäntöä ei ole sillä maan toimintatavat poikkeavat melkoisesti Argentiinasta.

      Jos esim. British Airwaysin kantispisteitä on päässyt kertymään, Argentiinan sisäisten lentojen varaamista lentomaileilla kannattaa harkita, jotta välttyy ”gringolisiltä”.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *